Vain yritysasiakkaille  

Vain yritysasiakkaille

Asiakaspalvelu 010-308 4500

Nopea palvelu

Yli 20,000 tuotetta

CLEVERBIN-JÄRJESTELMÄ VAUHDITTAA SÄHKÖISTÄ TULEVAISUUTTA

Kasvuvauhti on kova, ja tuotantolinja käy täysillä. Tuotantotilat on viisinkertaistettu viimeisen vuoden aikana, eikä sekään tahdo riittää. Tällaisia haasteita on lahtelaisella, suurteholatureita valmistavalla Kempowerilla. Yritys toimittaa tuotteitaan jo 6 mantereelle ympäri maailmaa ja tulee muun muassa sähköistämään Suomen ABC-asemat muutamassa vuodessa. Suuritehoiset laitteet on valmistettava huolella laadukkaista komponenteista kiinnitystarvikkeita myöten, eikä tuotanto saa pysähtyä osien loppumiseen. Siksi pientarvikelogistiikka automatisoidaan CleverBin-järjestelmän avulla.

Innostus sähköautoiluun kasvaa, ja erityisesti Pohjoismaissa sähköllä kulkevat linja-autot yleistyvät vauhdilla. Seuraavia askeleita ovat sähköiset rekat ja muut raskaat ajoneuvot sekä työkalut. Kempowerin vankka elektroniikkaosaaminen hitsauslaitevalmistaja Kempin sisaryrityksenä sekä asiakaslähtöinen tuotekehitysnäkökulma on huomattu markkinoilla. Tilauskanta on kasvanut vuoden 2020 aikana peräti 1500 %, joten tuotantokapasiteettia on kasvatettava ripeää tahtia. Tämä vaatii lisää tuotantoneliöitä, uusia rekrytointeja ja tuotantomenetelmien trimmaamista. Yrityksen vahvuus ovat laajennettavat, jopa kymmenien latauspaikkojen kentät. Toki myös latauksen tehokkuus, nopeus ja käyttöliittymän helppokäyttöisyys ovat asiakkaille ratkaisevia valintakriteerejä.

Tuotantojohtaja Tomi Kallio kertoo, että huippuluokan tuotteen kiinnitystarvikkeiden on oltava samaa tasoa. Hän arvottaa pienosat yhtä tärkeiksi kuin kappaletavaran. Myös saatavuuden on oltava hyvä. Niinpä he ovat valinneet osaavaksi kumppanikseen Ferrometalin. Tavoitteena Kempowerilla on rakentaa tuotannosta häiriötön, ja he ovat tehneet tavoitteen eteen strategisia toimia. CleverBin-järjestelmän hankinta on yksi näistä askelista. Kalliolle oli tuttu kahden ottolaatikon periaatteella toimiva Kanban RFID -järjestelmä. Siinä tyhjentynyt astia laitetaan palautushyllylle, mistä lähtee tilaussignaali Ferrometalille. Hän halusi Kempowerille kuitenkin jotain täysin automatisoitua.

Kempowerin tuotannolle häiriöttömyys ja sujuminen on kriittisen tärkeää. Sanktiot myöhästymisistä ovat isot. “Tuotanto ei saa pysähtyä ruuviin”, Tomi Kallio summaa. Clever-järjestelmä vastaa tähän tarpeeseen. Sen toiminnan ytimessä on optinen silmä, joka tarkkailee jatkuvasti tavaran määrää ja generoi itsenäisesti ostotilauksen, kun sovittu tilauspiste alittuu. Järjestelmä toimii paikkariippumattomasti ottolaatikoissa, hyllyissä, kuormalavoilla ja työpisteellä.

Prosessimainen etenemistapa partnerin kanssa

Kempower etenee CleverBinin kanssa vaiheittain. ”Tunsin Ferrometalin toiminnan jo työskennellessäni Kempin elektroniikkatehtaalla, ja asiat olivat aina hoituneet hyvin. Visioin tulevaisuutta, jossa ruuveja ja kiinnitystarvikkeita ei tarvitse enää inventoida kerran vuodessa, vaan tieto tulee systeemistä riittävällä tarkkuudella”, Kallio myhäilee. Aluksi järjestelmää suunniteltiin ja määriteltiin Ferrometalin kanssa yhdessä sekä tehtiin projektille aikataulu.

“Ensimmäisessä vaiheessa laitoimme 30 % ruuvitarvikkeista järjestelmän piiriin ja aloimme testaamaan sen toimivuutta. Hienosäätöä on tehty, ja meillä on nyt ymmärrys Cleverin toiminnasta. Tilauspisteitä ja laatikoiden kokoa on optimoiva sekä ymmärrettävä kiertonopeuksia.”

Kallio kertoo, että jo nyt järjestelmä on osoittanut, että pientarvikelogistiikka voidaan hoitaa tarkemmin ja häiriöttömämmin ja resurssit käyttää järkevämmin.

”Miten tilausprosessi voikin olla monin verroin helpompi! Ajankäyttö ruuveihin liittyen on vähentynyt. Järjestelmään on lisätty myös koneistettuja osia, ja olen saanut ne pois huolehdittavien listaltani.”

“Seuraavassa vaiheessa lisäämme kiinnitystarvikkeita järjestelmään niin, että se kattaa 95 % osista. Viimeisessä vaiheessa haluamme automatisoida myös muilta valmistajilta tulevien erikoisosien tilaus- ja täydennysrutiinit.

Olemme partnereita, ja Ferrometal kuuntelee toivei-tamme. Tapaamme aika ajoin ja sovimme vastuista.”

Järjestelmällisyyttä, varmuutta ja ajansäästöä

Tomi Kallio listaa Cleverin hyötyjä Kempowerin tuotannossa: “Selkeästi huomaa järjestelmän tuoneen siisteyttä ja järjestelmällisyyttä; tarvikkeet ovat aina samoilla vakiopaikoillaan. Tuotannossa on pieniä kuppeja, joita täydennetään CleverBinin päävarastosta. Jatkossa siirrämme hyllyjä lähemmäksi työpisteitä pyörillä liikuteltavien hyllyjen avulla ja säästämme turhia askelia. Täydennysten hyllytykset Ferrometal hoitaa puolestamme, joten voimme keskittyä omaan työhömme. Vastaan myös hankintatoimesta, ja järjestelmä tuo luottamusta siihen. Tämä vapauttaa omaa aikaani.”

“Skaalautuvuus ylös- ja alaspäin on järjestelmän isoimpia vahvuuksia. Meillä tilanne muuttuu ja kehittyy jatkuvasti ja ennustaminen on haasteellista”, kertoo Kallio voimakkaassa kasvuvaiheessa olevan start-upin tuotannosta. CleverBinin kanssa ei tarvitse olla huolissaan, riittävätkö tarvikkeet. Jos automaattista tilausjärjestelmää ei ole, tuotannon henkilöt kirjoittavat koodeja puutelistalle ja ostotiimin henkilöt – minä mukaan lukien – syöttävät ostotilaukset käsin. Ferrometalin älykkään järjestelmän ansiosta nämä työvaiheet jäävät pois kokonaan ja aikaa säästyy.”

“Odotan innolla sitä hetkeä, kun kaikki kiinnitystarvikkeiden ja pienosien nimikkeet ovat järjestelmässä.”

Asiakascase Kempower

Kempower Oy

Kempower suunnittelee, valmistaa ja kaupallistaa vaativimmissakin olosuhteissa toimivien sähköautojen ja koneiden latausratkaisuja ja -palveluita. Latausjärjestelmät on suunniteltu ja valmistettu Lahdessa. Yritys kuuluu Kemppi Groupiin ja jatkaa omalta osaltaan 70 vuoden menestystarinaa DC‑virtalähteiden valmistamisessa ja kehittämisessä.

Clever-järjestelmä

Clever-järjestelmä on Ferrometalin kehittämä, pientarvikelogistiikan automatisointiin suunniteltu IoT-sovellus. Ennakoiva tilausjärjestelmä tilaa tavarantäydennykset itsenäisesti ennen tavaran loppumista. Clever-järjestelmällä on lukemattomia käyttösovelluksia, ja se lähettää tilaussignaalit halutulle tavarantoimittajalle.

Sivun kuvat: Kempower Oy